Varaa huone

Jännittäviä paikkoja ja nähtävyyksiä

Vaivara Sinivuorimuseo

Peipsin järvestä pohjoiseen päin ulottuva kahden ainoan itä-länsiyhteyden ja strategisesti tärkeän sillan (Narva) välisen rajanylityspaikan takia on Vaivara jäänyt taisteleville puolustusvoimille.
Vaivaran Sinivuorimuseo ja sen ympäristö sekä retkeilyreitit avaavat oven historiallisiin tapahtumiin jotka ovat suuresti vaikuttaneet Viroon. Suosittelemme ehdottomasti tätä paikkaa niille, jotka ovat kiinnostuneita sotahistoriasta.

Museo ja retkeilyreitit ovat 14 km päässä Meresuusta.

Lisätietoja

Kreenholmin tehdas

Narva-joella, aivan kaupungin yläpuolella, on vesiputous, joka oli aikoinaan kuuluisa veden runsaudestaan. Nykyään vesiputoukset ovat kuivuneet, mutta vesinousu sesongin aikana ne täyttyvät uudestaan. Kreenholmin saari sijaitsee laaksossa. 1800-luvulla vesiputouksien läheisyyteen rakennettiin Kreenholmin tehdas, joka oli sinä aikana koko venäläisvaltuuskunnan suurin tehdas.) Vuonna 1913 täällä työskenteli yli kymmenentuhatta ihmistä. Tehtaan ympärillä on kompakti, arkkitehtuurinen teollisuuskompleksi, johon kuuluu itse tehdas, sairaala, työntekijöiden kasarmi, johtajien talot ja Kreenholm-puisto. Punatiiliskivirakennukset rakennettiin Englantilaistyyliin.

Lisätietoja

Narva Museo / Linna

Yli 700-vuotiaan Narva Hermannin linnoitus on kuulunut tanskalaisille, saksalaisille, ruotsalaisille, venäläisille ja virolaisille. Nykypäivänä tiedetään, että linnan alkuperä on 1300-1500 luvuilta, jolloin se Livionian käskyn vallassa. Toisen maailmansodan aikana kärsinyt vahvuus jälleen korjattiin pääasiassa 1970-80-luvuilla, mutta restaurointityö ei ole vielä valmis.

Nykyään sijaitsee linnoituksessa museo, jossa on esillä pysyvä näyttely Narvan kaupungin historiasta ja myös kymmenkunta väliaikaista näyttelyä. Narvassa pidetään joka syyskuussa Museo Festivaali, jossa Viron parhaimmat museot järjestävät väliaikaisia näyttelyjä vuoden loppuun asti.

Lisätietoja

Narvan linnakkeet

Narvan linnakkeet, joista jokaisella on oma mielenkiintoinen tarina kerrottavana. Kaikista tunnetuin on Victoria-linnake, jossa järjestetään jännittäviä kierroksia ja erilaisia löytöretkiä.

Lisätietoja

Narva-Jõesuun Maakunnan Tutkimus Museo

Narva-Jõesuu -museosta voit nähdä lomakeskuksen historiaa ja kulttuuria kuvista. Kuvista löydät tietoa kuuluisista ihmisistä, jotka ovat asuneet tai viettäneet kesänsä siellä.

Kiinnostavaa tietää: itse museo sijaitsee talossa, jossa asui jonkin aikaa sitten tunnettu Virolainen kirjailija A.H. Tammsaare.

Narva-Jõesuu Maakunnan Tutkimus Museo sijaitsee 350m päässä Meresuusta.

Lisätietoja

Kuremäen luostari

Kuremäen luostari, joka sijaitsee Kuremäen keskustassa, on rakennettu vuonna 1891 ja on ainoa toimiva Venäläinen Ortodoxinen nunnaluostari Virossa. Muinaisaikoina pidettiin tätä paikkaa pyhänä, sillä urheiden kevättä vietettiin täällä, aivan rinteiden keskellä. Nykypäivänä on kevätaika tunnettu pyhänä, virkistävänä veden ajanjaksona, jolloin jokainen voi kylpeä vastasulaneessa, raikkaassa ja virkistävässä vedessä.  Luostarin ovet ovat avoinna, joten voit mennä paikan päälle ja tutustua luostarin mielenkiintoiseen tarinaan. Ne jotka ovat vähän enemmän kiinnostuneita elämästä luostarissa ja sen historiasta, voivat etukäteen varata opastuskierroksen maksua vastaan luostarin nunnilta. Opastuskierroksen aikana tulet näkemään mm. luostarin erilaisia kirkkoja, johon ei pääse ilman erillistä opastuskierrosta.

Kuremäen luostari sijaitsee 59 km päässä Meresuu:sta.

Lisätietoja

Viron kaivosmuseo Kohtla-Nõmmella

Viron kaivosmuseo tarjoaa useita aktiviteetteja ja erilaisia ohjelmia. Kaikista mielenkiintoisin ja jännittävin nähtävyys on Maanalainen Museo joka sisältää entisiä kaivoslaitteita, joiden pituus on yhteensä kilometrin.

Kaivosmuseo sijaitsee 60 km Meresuusta.

Lisätietoja

Orun puisto Toilassa

1800-luvun yksi rikkaimmista miehistä 19. vuosisadan Venäjällä – Grigori Jelissejev perusti kauniin Oru puiston kauniissa Pühajõen laaksossa. Viron teollisuusyrittäjät ostivat palatsin sekä puiston ja antoivat sen Presidentti Pätsille kesäasunnoksi. Palatsi tuhoutui kokonaan toisen maailmansodan aikana.

Nykyaikana, voit kävellä hyvin huolletussa ja ylläpidetyssä puistossa, katsella erilaisia puita ja pensaita, tutkia hopeisia mukulakiviä ja nauttia merinäkymistä ja auringonlaskusta.

Mielenkiintoinen fakta: Jokaisen vuoden elokuussa järjestettävästä Oru Park Promenade:sta on tullut perinne.

Toila Oru -puisto on 37 km Meresuusta.